Alina Tannerin elämä

3. Nuoruuden huumaa

2011-12-30T17:09:00.001+02:00

Olin alkanu viihtyä nuorisokodissa aika hyvin.

Se vaan, et mä olin melkein koko ajan yksikseni.

Monilla näytti olevan tosi hauskaa, ne hekä jopa nautti siitä, ettei nuorisokoti ollu niiku oikee koti, ja siel oli tarkat nukkumaanmenoajat ja muut. Mä elin miten elin siellä, joillain oli hauskaa, ja jotku oli kuulemma karannutki jo sieltä. Ei se ehkä sittenkää ollut paras paikka orvoille/kodittomille penskoille.

Mä yritin kyllä pitää hauskaa, mut monet - kuten Keijo - käveli pois, kun mä yritin tehdä jotain, jolla alottaa ees pieniki keskustelu.

Anniakin mä yritin monta kertaa auttaa ja leikkiä sen kaa: sen vanhemmat oli kuollu tulipalossa, mut ei se ikinä sanonu mitää kellekkää, mut mitäpä tosta, eipä mulla kukaa mitää sanonukkaa - niin paitsi valittanu, kun en ollu nukkumassa.

Liukumäki oli pihalla aina autio. Ehkä siks, ku se oli niin räsy, eikä siinä liukunu enää mikään eikä ihme: 30 vuotta vanha liukumäki olis yhtä tyhjän kanssa.

Mun ainut, ees jollain tasolla kaveri Tarmo oli neljäntoista, mua vuoden vanhempi. Se tykkäs koriksesta enemmän ku mistään muusta, ja juttua sillä riitti niistä vaikka tuomiopäivään asti (niin, sitähän me nuorisokodissa ooteltiin...). Pariin otteeseen se yritti mua opettaaki, mut en mä tajunnu sen ammattimaisista selostuksista mitään. Hyvä vaan, et ees joku puhu mulle - ihan mistä vaan.

Monena iltana mä ja Tarmo pelattiin tai ees yritettiin pelata korista, ja kerta kerralta mä opin enemmän ja enemmän, Tarmo oli mukava, ja hyvä opettaan. Meistä oli tullu jollain tasolla frendit. Mitää ihastusta ei meidän välillä ollu: Tarmo oli iskeny silmänsä nuorisokodin huoraan: Riinaan. Riinalla oli aina helvetisti meikkiä, avokauluksisia paitoja, ja se oli niin lissu ku olla ja voi. Mut, se oli suosittu ku lampi aavikolla. Neljätoistakesäseks aikamoinen miestennielijä jo musta. Ei varmaan ollu siellä elokuvareissullakaa sen vahtimestarin kaa eka kerta.

Riinalla oli kova tarve aina heilastella jonkun kaa. Siitä oli tullu läheiset frendit Annin kaa, joka ei vieläkää puhunu paljo mitään, ehkä yksinkertasia sanoja kuten joo ja ei ym.

Patrik oli sen sijaan Riinan lemmitty. Ne kulki mihin vaan käsikädessä ja lämien toisiaan. Patrik oli 15-vuotias jätkä, joka oli joutunu nuorisokotiin pöllittyään yhen mummelin kaaran.

NK:n holhoojien piti tehä jossain vaiheessa sääntömuutoksia koskien kaikkia, koska Riina ja Pate ei päästäny irti toisistaan ees hetkeks. Uudet säännöt oli seuraavanlaiset:
- Ei kiusata toisia
- Ei tehdä mitään hyvän käytöksen vastaista julkisilla paikoilla/leikkikentällä
- Tyttöjen ja poikien ihoetäisyys muuten kuin ystävällisissä merkeissä väh. 10 cm
*sisältyy kaikki intiimi toiminta + suuteleminen
- Tyttöjen ei sovi käyttää paitoja, joiden kaula-aukko on suurempi kuin 12 cm solisluunkohtalta alaspäin
- Uudet suihkut tulevat käyttöön lokakuussa: ennen sitä, tytöillä ja pojilla omat suihkuvuorot
YMS.

Mua ja Tarmoa vitutti. Eihän me voitais pelata enää korista, kun 'tyttöjen ja poikien ihoetäisyys väh. 10 cm'! Olihan niillä pakko olla joku ongelma tai vähintään läheisyysfobia tai vastaavaa..

Vaikka kaikki muut paitsi holhoojat kyllä ties, mitä Riinan ja Paten huoneessa illalla/yöllä tapahtu..

Riina ja Pate oli alkanu seurustella - siis, ihan tosissaan, vaikka sitä on kyllä vaikee uskoo neljätoistaveestä. Niillä oli aika fyysinen suhde, sen kyllä kaikki ties. Sitä me muut kyllä ihmeteltii suuresti, eikö huolhoojat olleet ihan oikeesti huomannu - ja kuullu illalla niiden huoneen ääniä - että niillä oli jotain muutaki meneillää ku pelkkä kaverisuhde. Tai sit ne osas peitellä sen helvetin hyvin.

Yks ilta roikuin netissä tekemisen puutteen vuoks. Pate istu mun viereen, sillä oli se sen panoilme naamallaan.

"Moi, Alaska." Mä yritin keskittyy nettiin, enkä siihen, koska Paten seurassa mikää ei ollu yhtä varmaa ku hankaluudet. "Musta on alkanu tuntuu, et sä diggailet musta, eiks näi?" Mä pidin katseeni visusti koneen näytössä, mua ei kiinnostanu pätkääkää sen ehotukset.

"Hei 'camoon! Alaska, sähän käyt iha kuumana meikäläisee! Nyt sul ois kerranki tilaisuus. Aiotko käyttää sen hyväkses..?" Sillä oli taas sen omahyvänen ilme naamallaa, ja ihan oikeesti musta alko tuntuu, et se halus musta jotai muutaki ku juttukaverii.

Mä nousin tyynesti siltä penkiltä, missä istuin, ja lähin kävelee kohti mun ja Tarmon huonetta, mut Patrik ei jättäny mua rauhaa. "Hei, Alina." Mä säpsähin. Ei mua oltu kutsuttu Alinaksi sitte sen jälkee ku mutsi mut hylkäs, ja siitäki oli varmaa jotai kaks vuotta. "No, mitä..?" "Nonii, sainhan mä suhu jotai eloo! Hei, mul on ehotus. Mennään tonne komeroo.." se houkutteli. Uteliuaisuus otti vallan mun mielestä ja mä seurasin.

Se oli sellasta, mitä mä en ikinä ennen ollu kokenu. Enkä varmaa tuliskaa kokemaa. Mut musta vähä tuntu, et se halus panna vaan puutteesa vuoks, Riinalla oli kuulemma menkat just niihi aikoihi.

Sitä jatku sit aika kauan. Siis sitä meidän panosuhdetta. Monta kertaa me käytiin siellä komerossa, sillon ku muut ei ollu kattomassa, tietty. Mut yks kerta me mentii Paten huoneeseen, koska Riina oli menossa huomenna uutee kotii, ja me mietittii, et se ois sillon vapaa.

Pate riisu mun paidan pois, ihan niiku aikasemmillaki kerroilla. Sit melkei lähti housut..

Mut Riina ehti tulla sinne. Se oli tullu varmaan hakemaa sen kamppeita sen huoneesta, kun se näki mut ja Paten.

"Jaaha. Täällä sitä." se sano koppavasti mulle ja kietoutu Paten sylii, joka otti sen vastaan.

Sit Paula tuli sisään todennäkösesti kierrokselle kattomaan, et kaikki nukkuu. Ja sit se näki Paten ja Riinan ja mut.

Mä purskahin hysteeriseen itkuun, ja keräsin mun paidan lattialta ja laitoin sen päälle. Olin jo lähössä koko huoneesta ku Paula alko rähisee.

"Jaa-a. Mihin sinä luulet meneväsi, Alina Tanner? Tämä ei jää tähän."

---------------------------------

Suunnilleen kuukauden päivät mulle oltii etitty uutta kotia, mut ei kukaa tällasta vilauttelijaa halua, eipä tietenkää! Sit oli jäljellä ainoo vaihtoehto, jota tosi harvoille tehtii: erotus. "Alina, kyllähän sinä tajuat, että emme voi pitää sellaista nuorta täällä nuorisokodissa, joka rikkoo sääntöjä alinomaa, eikä ole edes orpo. Tajuathan sinä?" Paula alko selkkaamaan mulle, mut mä vähät välitin. Kyl mä tiesin, et mut hylättiin taas ovelle, ja et mun pitäis asuu taas vuosi kujilla ja kaduilla.

Aikansa selkattuaan, Paula päästi mut lähtemään, ja mä tosiaan lähin. "Pidäthän huolen itsestäsi, Alaksa?" "Joo, kyl mä pidän huolen ittestäni" mä vastasin sille hymyillen, ja menin hakee kamani.

Tarmo - mun paras frendi koko nuorisokodissa - halus tulla hyvästelee mut henkilökohtasesti. "Alaska, mulle tulee ikävä sua ja sun sarkastisii vitsejäs" "Aww, Tape. Nii mullaki sua."

"Nähdäänhä me viel?" se kysy multa. "No. Joo, kyl, kyl me nähään vielä." mä vastasin sille säteillen, ja rutistin vielä kerran oikein olan takaa.

"No. Moikka sit" mä sanoin ja vilkutin. "Moro. Nähdään viel joskus, lupaatko?" Tape kysy multa viel kerran. "Joo, kyl me nähään. Mä lupaan."

Olin jo menos, ku se juoksi viel mun perään. "Pidä huoli ittestäs, Alaska" "Kyl pidän, Tape" mä vastasin sille ja lähin kävelee kohti tuntematonta.

-----------------------------------------

Vihdoin mä olin saanu mun elämän rullaamaan. Jostain mystisestä syystä mut oli hyväksytty Outokummun yliopistoon: Pähkinälaakson yliopistoon. Se ei ollu mitenkää korkeeluokkanen, mut oli se jotain.

Eka kertaa elämässä, mul oli itte mahollisuus vaikuttaa mun elämään, sen kulkuun ja sen laatuun. Mä en enää halunnu palata entiseen, joten aloin opiskella ihan kunnolla, en vaan jotenki.

Yks päivä olin menossa hakee kirjastosta seuraavan vuosikurssin kirjoja, ku vastaan tuli aluksi ihan oudon näkönen tyyppi.

(Tunnistitko jo?) Mut sitten, mä tajusin kuka se oli.

Mä jähmetyin paikalleni, ja jäin tuijottamaan sitä silmät selällään. Seki näytti muistavan mut; se tutkiskeli mua silmillään, ja just ennen ku se meni ohi, mä kerkesin nähä sen kasvoilla jotain hymyn tapasta.

Ei, ei, ei. Mä en halunnu nähä sitä taas. Ei! En halunnu! Petteri Halle oli päässy samaan yliopistoon, ku mä, mielessään vaan kosto mulle. Kosto siitä, ku mä ja Hannele (- mun mutsi -) oltii 'ryövätty' sen ja sen äidin rahat, jotta me päästäis pois sieltä läävästä.

Ei, ei ei. Ei, se ei voinu olla totta. Vilkasin vielä uudestaan, mut se oli se. Voi helvetin helvetti. Mun mielessä kävi alkaa juosta niin kovaa ku kintuista pääsisin, mut se alkais herättää epäilyksiä sen mielessä. Jos se ei ollukkaan tunnistanu mua oikein?

Se käänty, ja käveli takas muhun päin. Mun selän taakse. "Käänny!" Pete käski mua, ja mä käännyin.

"No, mutta. Kas, kas, kas. Eikös se ole pikku nykäre. Pieni hellantuuteli?" Pete nimitteli mua, niiku sillon siellä slummeilla. Nykäre ja hellantuuteli oli useimmiten käytettyjä. "Pikku päivän paska! Helvetti, etkö nä nytkään ämmä tajua, että sä saatana pilasit mun elämän? Mä oisin voinu päästä vaikka Academié Le Touriin, mut ei! Sinä ja sun huoraäitis pöllitte mun ja mun mutsin fyrkat, ja mut piti jäädä asumaan sinne saatanan slummeille-" Pete lähesty mua; joka sanalla se otti askelen, ja mä peräännyin samaa tahtia. "- ja mun piti, vittu ANOA LUPA PÄÄSTÄ EDES TÄHÄN YLIOPISTOON JA KAIKKI SE VAIVA JA PASKA VAAN SUN TAKIAS! ETKÖ SÄ TAJUA, KUINKA HELVETIN SURKEAKS SÄ TEIT MUN ELÄMÄN VAAN MUUTTAMALLA SINNE VITUN RÖTISKÖÖN!" Pete pauhas mulle.

"ETKÖ SÄ VITUN ÄMMÄ TAJUA, ETTÄ MÄ VOISIN OLLA KORKEASTI KOULUTETTU, TÄN PASKADUUNIN SIJASTA!? HÄ?!" Mä pysyin hiljaa paikallani, enkä pihahtanu mitää.

"Voi vitun..! Voisit kyllä sanooki jotain! Perkele mä kuristan sut..!" Petteri menetti malttinsa, ja puristi kätensä mun kurkun ympärille ja puristi. En ollu ikinä kokenu sellasta tuskaa, sellasta kidutusta. Happi loppu, en saanu henkee. Tuntu ihan ku vintti olis ohta ihan pimee..

"MITÄ HELVETTIÄ SÄ JÄTKÄ LUULET TEKEVÄS!?!?!" Joku huus täyttä kurkkua ja juoksi mun eteen ja löi Peteä.

"Kuuletsä?" Se joku huus Petelle, joka yritti päästä ylös, ja nyökkäs heikosti.

"Pysyppä kaukana!" se tyyppi huus Petelle ja heristi nyrkkiä, joka nyökkäs taas ja nousi.

Oudon näkösen suojautumisliikkeen alta Petteri huus mulle toistamiseen. "ÄMMÄ! TÄÄ EI JÄÄNY TÄHÄN!"

Ja sit se juoksi pois omille teilleen, samalla ku se outo tyyppi heristi vieläki nyrkkiä. Johan se alko kalppia.

"Ootsä kunnos, Alaska?" "Alaska..? Tape?" "Alaska. Se oon mä, Tarmo - Tape" Tape sano ja hymyili mulle. "TAPE!" Mä huudahin ja hyppäsin sen haluaan. "Alaska! Siitä on kauan, ku me viimeks nähtiin." Tape sano ja hymyili mulle. Mä en voinu lopettaa hymyilemistä, olin nii onnellinen, ku näin Tapen. "Öh.. Niin on. Mut, mitä sä tääl?" "Mä.. Mut hyväksyttiin Pähkinälaakson yliopistoon. Siis, vaikka olin orpo." "Aaha. No, mis sä asut?" "Öm, tuolla noi" Tape sano ja osotti puiston takana olevaa vuokrakämpän näköstä hökkeliä. "Aaa. No, hyvä nähä sua. Mä lupasin, et me nähtäis!" mä muistelin. "No, mähän tänne ilmestyin. Missä sä ti asut?" "Öö, tossa." mä sanoin vähä häpeillen ja osotin seinää.

"Aa. No, nähään joku päivä vaikka kahvin merkeis, mun pitäis mennä 'kotiin'. Kämppis oottaa." "Öm, okei. Mut, Tape.." Tape oli jo lähössä ja se käänty muhun päin. "Nii?" "Öm, halusin vaan tietää. Seurusteletsä?" "Ei. En seukkaa. Mun kämppis - Remu - on.. no.." "Homo?" mä pamautin, ja häpesin sitä saman tien. "Juu, just se" Hymyilin Tapelle, joka lähti kävelee.

Kerranki kaikki oli kohdallaan!

------------------------------------------------------

Comments.

2. Kaikki muuttuu

2011-10-16T14:15:00.004+03:00

Mutsi heräs.

Se ihmetteli, mis mä olin, kun se ei kuullu mun ääntä.

"Alina? Alina..!?"

Mä olin just heränny, ja kun mä vähän ääntelin, se huomas mut.

Sit se huojentu. Mutsi oli nähny unta, jossa kaikki sen läheiset tyyptit delas. Jopa faija, vaikka eihän mutsi ja faija ollutkaan kovin läheisiä. Faija vaan läksi, kun kaikki meni päin persettä.

Mutsi ei saanu unta, enkä mäkään saanu, ku haju oli melkonen, eikä melkein taivasalla oo ihan kiva nukkuu ruosteisessa kylpyammeessa.

Viime aikoina meidän taloyhteisöön oli muuttanu uusia tyyppejä. Petteri ja Paula Halle oli kuulemma pakosalla Venäjältä.

Kirsikka Aaltonen, mielisairas sarjamurhaaja oli kans muuttanu meidän keskuuteen. Se oli karannu Outolaakson mielisairaalasta, ja joutunu tappamaan hoitajan jos toisenki. Hyvillä mielin se sano ettei aio murhata meitä, mut silti kaikki oli vähän varullaan sen ollessa läsnä. Ja sitä ei ikinä saanu kattoo silmiin.

Ei ikinä.

Aina joskus aikuset piti sen oven lukossa, ettei se vaan tulis ja murhais meitä.

Mutsi yritti aina olla positiivinen, vaikeimmissaki tilanteissa. "Kyllä me vielä täältä päästään, Alinaseni. Uskopa se" se aina jauho. Me molemmat kuitenki tiedetään, että ei se maailma ihan noin aurinkonen ole.

Yhtenä iltapäivänä "taloyhteisö" kutsuttiin koolle meidän ja Niemisten röttelöiden väliin/taakse. Iiro ja Adelle oli miettiny yhtä asiaa.

"Hannele" Adelle sano. "Me olemme rakkaan Iironi kanssa ja kaikkien muidenkin kanssa päättäneet antaa sinulle ja suloiselle Alinallesi osan meidän säästöistämme. Te olette vielä niin nuoria, että te ansaitsette saada paremman elämän. Ja varsinkin Alinan voisit kasvattaa paremmin jossain muussa ympäristössä" "Kiitos, en, en tiedä mitä sanoo. Kiitti. Me tosiaan arvostetaan tätä"

Sit Petteri liitty seuraan. "Mitä me meinataan tehä ja miks?" se töksäytti ihnottavalla äänellään. "Petteri- kulta." Paula sano hellästi. "Me aiomme antaa osan säästöistämme Alinalle ja Hannelelle. Että edes he pääsisivät eroon näistä haisevista konnuista."

"JAA! EIKÄ MULTA KYSYTÄ MITÄÄN!" "Petteri- kulta, yritä ymmärtää..."

---------------------------------------------------

Seuraavana aamuna koitti lähtö. Iiro ja Adelle oli saattamas meitä, kun me lähettiin käveleen kohti keskustaa - tai, ainakin kohti Outokumpua.

Kaikki kävi hyvästelee meidät vuorotellen, mut kun tuli Petterin vuoro, se vaan sylkäs maahan ja kuiskas mulle: "Mä vielä etin sut ja pilaan sun elämäs. Mä tuhoan sut. Muista se."

Alotettiin uus elämä Outokummussa, pitkän kävelymatkan päässä.

Vuokranantajana oli taas Irma. Se sama Irma vuoden takaa.

Kuukauden päivät me elettiin uudessa vuokra-asunnossa. Mutsi oli saanu taivuteltua Irman kertomalla Gertin kuolemasta. Mutsi 26 ja mä 11 elettiin ihan hyvin verrattuna viimeaikaiseen.

Sit mutsi ajautu pahoille teille. Se alko bilettää joka ilta, ja dokaamaan siinä samalla. Lastenvahdiks mä sain mukavaks paljastuvan Erikan.

Yks kerta mutsi tuli baarista yks mies mukanaan. Ne vetäyty makkariin ja arvata saattaa, mitä siellä tapahtu.

Parin viikon päästä siitä, mä olin keräämäs perhosia mun kokoelmaan. Mutsi tuli koputtaen pihalle. "Alina..."

"Alina, tulehan tänne. Minulla on sinulle uutisia. Sinä saat pikkusiskon tai -veljen." "Okei, kunhan se syntyy ennen ku mä muutan pois, koska mä haluais koko ajan muuttaa."

Kun mä palasin perhosteni kanssa asiaan, mutsi lasioven takana kärsi. Se oli paksuna! Mitä se nyt tekis?

Se päätti soittaa kaikki miehet läpi. Kuka se olis voinu olla, kun mutsi oli umpikännissä, eikä ees tienny sen nimee?

Eikä ykskään ollut missään baarissa lauantai-illalla.

Paitsi Pertti Rehva, jolle mutsi soitti viimesenä. "Juu. Kyllähän minä olin siellä Roomersissa pari viikkoa sitten"

Sittemmin selvis, että se Pertti oli just se tyyppi, joka oli kaupannu mutsille jo jonkin aikaa kamaa. "Annas tänne ne mun heroiinini! Toitko sen ruiskun?"

Jo muutamas viikos emidän autotalli alko muuttua normaalin kolkosta roskaläjäks ja kaikki pussit oli täynnä niitä mutsin heroiiniruiskuja.

Masikseen se lopulta vaipu, ja ois vissiin kuolluki, jos ei Erika ja se Pertti ois sitä jelppiny missä millonki.

Erika alko käydä meillä yhtenään, millon mua hoitamas, ja millon mutsia hoitamas. Siitä oli tullu meidän perheapulainen.

-----------------------------------------

Hääpäivänä 24. kesäkuuta Pertti - se sulhanen - oli hävinny jonnekki. Sitä etittii kissojen ja koirien kans, mut ei sitä vaan löytyny, ja mutsia alko huolestuttaa: entä jos hän on jättäny minut alttarille?

Mä menin käymään vessas, ja näin punasta jo ovella: joku oli menny ja murhannu Pertin. Mä juoksin kirkon toiseen päähän mutsin tykö.

"ÄITI!" "No mitä Alina- kultaseni?" mutsi sopersi tärisevällä äänellä, eikä taaskaan itku ollu kaukana.

"Pertti makaa vessassa kuolleena, ja aika iso verilammikko alla" mä töksäytin, enkä tajunnu oikeen mitä tapahtu. Erika kohautti olkiaan, eihän se sitä kovin paljo liikuttanu, että joku vieras ukko delaa omien häidensä aikana vessassa, ja vielä murhattuna.

Me läksittiin kirkosta, mutsi murheen muratamana, mä välinpitämättömänä ja Erika jostain syystä ilosena. Mutsi alko jo epäilee siitä jotain...

--------------------------------------

Vuosi hääepisodin jälkeen me mutsin kaa oltiin taas muutettu Outokummun kaukasemmalle laidalle. Uus asunto anto taas uutta potkua elämään, ja mutsi oli vierottautunu kamasta ja viinasta. Se oli taas alkanu lukee lehtee.

Ja synnyttäny Pertin ainoon skidin, Manun, joka oli nyt mun velipuoli, kylläki kakstoista vuotta mua nuorempi, ja paljo pienempi, mutta silti mun velipuoli.

Mutsi vetäs yhtäkkiä kahvin väärään kurkkuun ja alko yskiä vimmatusti. Se huomas faijan kuvan Outokummun Sanomissa, justiin naimisiinmenneenä ja tuoreena bisnesmiehenä. Ja skidiki oli niillä tulossa.

Mutsi laski lehden alas ja alko huutaa mulle: "Sinä saatanan äpärä! Kannan sinulle ikusesti kaunaa! MIKSI?! MIKSI SINUN PITI SYNTYÄ JUURI SILLOIN!? SINUN TAKIASI EN VOINUT SAADA OMAA ELÄMÄÄ! EN OMA URAANI, VAAN SINUT! ULOS!!!"

Ja se tosiaan heitti mut ulos. Mä olin yksin, ja koditon. Mihin mä vielä joutuisin?

------------------------------------------------

Comments.

1. Tästä kaikki alkoi

2011-08-14T10:38:00.001+03:00

Siinä mä makasin, viattomana ku kukka. Synnyin kolmas toukokuuta, mutta vaikka en ollukaan kovin toivottu, söpö mä kuulemma olin, vaikka nykyään kaikki sanoo mua aivan toiseks.

Mutsi ja faija oli ihan umpirakastuneina toisiinsa, ja vaikka omistivatkin jo 16 veenä vahinkolapsen, ei se niitten parisuhdetta muokannu miksään. Enkä mä pistäny pahakseni, kun ne oli omissa oloissaan, eikä halunneet mua elämäänsä just sillä hetkellä, eikä mulla kyllä kovinkaan paljon ollutkaan valittamista, mitäpä olin syntyny.

"Kauno, kuule. Äiti soitti, ja kyseli kuulumisia, kun ei olla soiteltu nyt vuoteen. Hän kuuli Alinasta, ja pyysi asumaan luonaan. Että meillä ei olisi rahapulaa ja pulaa Alinan hoidosta."

"Hannele, kulta. Sinähän tiedät etten voi sietää äitiäsi!"

"Mutta, kai sinä häntä kestät, kun pitäisi valita rahapulan ja hänen väliltään?"

"En, en suostu moiseen. Ellei hän muuta meille, tai viereiseen asuntoon."

"Niin, no. Mutta, kun minä niin haluaisin taas nähdä äitini. Ja vaikka asummekin vuokralla, ei tämä Outokummussa asuminen mitään herkkuakaan ole. Ja Alinakin tapaisi mumminsa!"

"No, jos nyt tämän kerran, mutta sinäkin saat sitten tukea minua, kun pyydän sinulta jotain, ja olet vastahakoinen."

"Selvähän se"

Seuraavana aamuna mummi tuli meidän ovelle hakeen meitä omaan asuntoonsa. Se otti ryppysiin kouriinsa mutsin ja faijan laukut - Gertrude (mummin nimi, joksi se halus mun sitä sanovan) ei oikein tainnut pitää faijasta, kun se oli siihen niin inhoavia katseita, ehkä siksi kun pisti mutsin paksuks - ja löntysti omalle fiinille kaaralleen.

Gert latasi peräkontin perälle ne laukut, ja siinä välissä oli mutsi ja faija menny autoon istumaan. Mutsi etupenkille, ja faija takapenkille mun kans, koska Gert ei halunnu nähä sen kloppinaamaa. Gert istahti ajajan paikalle, loi mutsiin halveksivan katseen, ja paino kaasua. 20 minan matkan jälkeen oltiin Kukkamäellä, Gertin asunnolla.

Kun me tultiin Gertin asunnolle, olin kuin lumisokee; kaikki oli vihreetä, ja varmaan senkin takia Gertillä oli kaikki vaatteet vihreitä. 'Olen luontoystävällinen' se sano aina kun mutsi kysy varovasti, miks kaikki oli vihreetä. Sit mutsi sai päähänsä kysyä, missä me nukutaan.

"Äiti -"

"GERTRUDE!"

"Gertrude, korjaan, missä me nukutaan?"

"Sinä kloppi nukut siellä sohvalla! Ja Hannele, kulta, saat nukkua minun vieressäni. Ja Anita nukkuu tuossa, tuossa, kopissa"

"Gertrude, Alina, ja se on kehto"

"NO MIKÄLIE, KUKAAN EI SINULTA KYSYNYT MITÄÄN SENKIN HEPPU!"

Ja siinä kohtaa mä aloin parkua.

Kun mut oli hiljennetty, Gert meni näyttämään mutsille sen sängyn.

"Ja rakas Hannele- kulta. Sinä saat nukkua minun vieressäni."

Muut ei musta niin hirveesti välittäny, mut mutsi jakso aina käpälöidä mua ku viimestä päivää.

Me ei keritty asuu Gertillä ku varmaan vajaa kolme vuotta, kun se täräytti remontin käyntiin. Gert käskytti niitä rakennusmiehii henkihieverii, ja ku se koko talo alko haista liialle puulakalle, kemikaaleille, liisterille ja maalille, meidän oli makko muuttaa pois.

Tänne me sit muutettiin. Outokummun syrjäisemmille kulmille, joilla ei ollu kaikki asiat niin hyvin, eikä ollu varaa ostaa sitä kaikkein hienointa.

Aina ku Gert joutu hoitaa mua, ku mutsi ja faija oli skoles, se vaan äyski ja tiuski, niiku oisin tehny jotain pahaa sille ja sen 'kunnialliselle suvulle'.

Kun edes mä en ollu paikalla Gert purskahti itkuun. Mä tiedän, mä kuulin sen, kun se ajatuksissaan päästi mut leikkimään pöntöllä.

Mut aina ku mutsi tuli skolesta, se kuivas kyyneleensä ja oli normin tuima.

Mut sillon, ku mutsi lähti faijan ja niiden jengin kaa dokaamaan, ja mä jäin yksin Gertin kans, se kohteli mua ku jotain paskaa. Se oli vihanen, käskytti mua ja huusi mulle, jos mä en ymmärtäny.

Ja koska Gert oli kuluttanu pokeri-illoissa meidät vähäiset rahtuset, mä sain nähdä nälkää.

Kun me oltiin oltu vuokralla noin kuukauden päivät, nii vuokraemäntä alkoi haistella ilmassa jotain outoo. Ja se tuli muka meidän asunnosta. Sitten se sai idean tulla käymään ja tarkastamaan paikat. Loppujen lopuksi ei se meiltä löytäny mitään, muta Gert piti huolen, ettei se tulis toista kertaa. Faijan mielestä meidän ois pitäny ottaa sen neuvosta vaari.

Gert halus saada muiden asukkaiden mielipiteen meistä, mut ne vaan nauroi, ja sano tiukasti, ettei me olla mukavia niin kauan, kun Gertin nalkutusta kuullaan.

Kahden viikon jälkeen meidän asunto alkoi tosiaan näyttää siltä, miksi vuokraemäntä luuli. Naapureiden mielipiteet meistä jyrkkeni, kun Gertrude alkoi valittamaan melkein kaikesta. Vuokraemäntä päätti järjestää taloyhtiön kokouksen, jossa päätettiin yksimielisesti, että meidät häädettäis.

Ja kuten normaalisti, ei mutsin ja faijan suhteet yhtään kylmenny, vaikka meidät ois kuina häädetty pois tai Gert ois kuinka paasannu. Mä sain vaan itkeä.

Seuraavana iltana vuorkaemäntä tuli, ja vaihdatti meidän oveen lukot.
"Öh.. Te nyt saatte lähteä täältä, kun aamu tulee. Öh.. Lähdette siis pois.. Ihan sama minulle on että minne, kunhan ette tule tänne toiste likaamaan asuntojani. Öh."
Irmaksi esitellyt vuokra-akka karjasi kimakasti ja piteli nenästään, ja tais sille tulla ihan oikea oksennuskin suuhun.
"Mitä minä sanoin, Hannele" faija sano ironisesti, kun Irma oli lähteny. Mutsi näytti myrtsiltä, eikä itku ollu kaukana.

Aamulla 16. elokuuta, kun meidät häädettiin pois, faija oli vieläki tyyni ja katteli ympärilleen, niinku yrittäen sanoa 'mä tiesin tän'. Mutsilla ei vielkään ollu itku kaukana, ja Gert näytti sitä hapanta naamaansa aina.
"Noniin. Me siis menemme.. me menemme.." Gert keskeytti monologinsa. Se ei vissiin ensimmäistä kertaa eläissään, 57:n vuoteen tienny, mihin se ois menny.
"Me menemme kauas Outokummusta, Kukkakummusta ja kaikista kummuista ja muutetaan slummialueelle tai ollaan helevetti vie KÖYHIÄ PASKOJA!" faija huusi. Mun alahuuli alko väpättää, ja mutsiki pärskähti itkuun ja yritti heikoin tuloksin hyssytellä mua.
"PIDÄ SUUSI KIINNI SENKIN KLOPPI!" Gert huusi takas ja läpsäs faijaa. Sen poskeen jäi moneksi viikoksi punanen käden jälki, ja se maanitteli äänettömästi Gertiä.
"Nho, niin..." mutsi yritti sopertaa, mut ei siitä mitään tullu, ku itku tuli puheen läpi.
"No. Me menemme sitten sinne slummialueelle." Gert sano tyynesti, ihan kuin se ois sanonu menevänsä kylpylään.

Taksikuljettaja ei viitiny lähtee ajamaan slummeille, joten se vei meidät torille, ja me saatiin kävellä loppumatka. Kun me vihdoin päästiin sinne, me saatin kaikkien köyhien ihmisten rötisköistä kaikkein ränsistynein. Siellä oli kuulemma just kuollu joku pariskunta torakoiden tuomiin tauteihin, mutta ei meillä olu valinnanvaraakaan. Gert oli näreissään, ja syytti yhä mua siitä, että mä pilasin sen hienon suvun ennenaikasella syntymälläni, mutta niinhän se oli; mä synnyin liian aikasin ja väärään paikkaan.

Kun ei meillä liiemmin ollut kenenkään huviksi yhtään mitään, mäkin sain tyytyä vessanpöntöllä leikkimiseen enemmän, kuin johonkin, mitä normaalisti nelikesäsille opetettais.

Faijan tuntien, se oli paskahousu, joka ei ottanu vastuuta mistään, ja pelkäs kaikkee, mikä vois koituu sen kohtaloks. Niimpä tälläkin kertaa - se livisti yön tullen. Mä olin hereillä, mut oli isketty nukkumaan siihen ruosteiseen ja likaseen kylpyammeeseen, josta kehiteltiin mulle sitten sänky, kun sinne sisälle vaan tungettiin roinaa kadulta. Mä aloin vinkuu, kun faija avas oven. Se vaan katto mua pahoillaan ja läks.

Aamulla, kun mutsi huomas faijan kadonneen, se sai hermoromahuksen. Se huusi ja kilju ja hakkas seinää.

"OLE JO HILJAA, NAINEN!" Gert karjas ja mutsi hiljeni. Se katto Gertiä ku se ois tappanu jonkun, ja ripsarin täytteiset kyynelet vieri sen poskia alas.

Meidän kämppä näytti surkeelta lonkolta parin viikon jälkeen faijan lähöstä. Gert jaskoi koko ajan vaan valittaa hajusta, joka tuli musta. Mutsi oli entistä hiljasempi, ja sano harvoin mitään. Munkaan oli turha sanoo mitään.

Viikon lopussa Gertille iski joku tauti, joka oli muhinu oikeen kivaksi talon homevaurioissa ja torakoissa.

Parin päivän päästä se sitte heitti veivinsä siihen tautiin. Mutsi parku ihan hirveesti, ja olli sen jälkeen ihan mykkä.

Joskus jos mä sanoin sille jotain, se vaan tiuski.

"MITÄ VITTUA SINÄKI SINÄ TOLJOTAT SENKI SAATANAN ÄPÄRÄ?!"

Mut aina vähän ajan päästä se pyys anteeks, ja oli taas kiltti.

Ei meillä ollu hullummat oltavat siinä läävässä, mut kun mutsi ei käyny edes töissä, niin mitäpä sitä enemmän oottikaan.

Viimenen kysymys vaan muhi meidän molempien mieles: Mihin me mentäs?

---------------------------------------------

Comments.